Olemme tuhansia vuosia katsoneet ylös etsiessämme Jumalaa. Entä jos katsoimme väärään suuntaan? Entä jos Jumala ei ole maailmankaikkeuden yllä katsomassa alas vaan sen pienimpien osien sisällä katsomassa ulos?
Fyysikoilla on jo ”jumalhiukkanen”. Leon Lederman antoi Higgsin bosonille tuon lempinimen vuoden 1993 kirjassaan ja vitsaili myöhemmin halunneensa kutsua sitä nimellä Kirottu hiukkanen koska sitä oli niin vaikea löytää. CERN löysi sen viimein vuonna 2012. Nimi jäi elämään, ja useimmat fyysikot yhä irvistävät sille.
Haluan ottaa nimen kirjaimellisemmin kuin Lederman koskaan tarkoitti. Ei yhtä jumalhiukkasta, vaan Jumala jokaisessa hiukkasessa. Jumala on kvanteissa.
Ajatus tuli kerralla ja tuntui hetkeen nähden hieman liian suurelta. Avasin ChatGPT:n ja kirjoitin sen:
Maailmankaikkeus on tehty Jumalasta. Jumala on kvantit, jotka katsovat ulos pienimpien asioiden sisältä, eivät suurten. Siksi sillä on kvanttiominaisuuksia, joita suurilla asioilla kuten galakseilla ei ole. Jumalan ulospäin suuntautuva katse havaitsi sen ja lukitsi sen paikoilleen.
Siinä oli koko ajatus. Ei yhtälöitä. Ei pätevyyksiä. Yksi käännös: Jumalan katseen suunta päinvastaiseksi.
Ei katsetta alas. Katse ulos.
Lähes jokaisessa ihmisten koskaan luomassa jumalakuvassa on sama geometria. Jumala on ylhäällä. Jumala on suuri. Jumala on luomansa ulkopuolella, kuten kelloseppä on kellon ulkopuolella. Abstraktimmatkin versiot säilyttävät asetelman: kaiken näkevä silmä leijuu luomakunnan yllä.
Halusin tietää, mitä tapahtuu, jos asetelman kääntää. Sijoita Jumala todellisuuden pohjalle huipun sijaan. Tee Jumalasta pienin asia suurimman sijaan. Älä kuvittele yhtä valtavaa galakseja tähyävää havaitsijaa vaan havaitsija jokaisen aineen ja energian kvantin sisällä katsomassa sisältä ulospäin.
ChatGPT huomasi käännöksen heti. ”Useimmat uskonnot kuvittelevat Jumalan joksikin maailmankaikkeuden ylä- tai ulkopuolella olevaksi”, se vastasi. ”Sinä sijoitat Jumalan todellisuuden pohjalle katsomaan ulospäin.” Parin viestinvaihdon jälkeen se tiivisti ajatukseni minua paremmin: ”Jumala ei katso alas maailmankaikkeuteen. Jumala katsoo ulos maailmankaikkeuden läpi.”
Tästä syystä käännös ei ole vain runoutta. Kvanttimekaniikan ytimessä on kuuluisa ratkaisematon ongelma: mittausongelma. Pienimmissä mittakaavoissa hiukkaset eivät käyttäydy kuin pienet biljardipallot. Ne ovat olemassa levittäytyneinä mahdollisuuksina, superpositiona, kunnes jokin vuorovaikuttaa niiden kanssa ja yksi määrätty tulos ilmestyy. Fysiikka pystyy ennustamaan kunkin tuloksen todennäköisyyden hämmästyttävän tarkasti. Se ei silti osaa kaikkia tyydyttävästi kertoa, miksi ylipäätään saadaan jokin tulos.
Ajatukseni oli yksinkertainen: entä jos todellisuuden määrätyksi tekevä asia on Jumala, joka katsoo kvanttien sisältä ulos? Kvanttimaailma on outo, koska havaitsija asuu siellä. Galaksit näyttävät kiinteiltä ja klassisilta, koska ne on havaittu paikoilleen lukemattomia kertoja sisältä käsin.
Kone sparrauskumppanina
Minua ei yllättänyt, että ChatGPT piti ajatuksesta. Mallit koulutetaan kannustaviksi. Minut yllätti se, että se vastusti juuri oikeissa kohdissa ja jatkoi kysymyksillä, jotka pakottivat minut päättämään, mihin oikeasti uskoin.
Ensin vastaväitteet. Valtavirran fysiikassa ”havaitsijan” ei tarvitse olla tietoinen, se huomautti. Ilmaisin, harhaileva fotoni tai yksittäinen atomi voi toimia mittauksena. On myös hyvin kehittynyt selitys, dekoherenssi, sille, mikseivät suuret asiat näytä kvanttimaisilta: suuret järjestelmät törmäävät jatkuvasti ympäristöönsä, joten kvanttikäyttäytymisen näkyväksi tekevä herkkä interferenssi katoaa lähes välittömästi. Galaksit eivät ole päässeet pakoon kvanttimekaniikkaa. Niiden kvanttioikkuja on vain mahdoton nähdä.
Reilua. En väittänyt korvanneeni dekoherenssia. Kysyin, mitä dekoherenssi on, matematiikan alla. Fysiikka kuvaa vuorovaikutusta. Se ei kerro, miltä sen sisäpuolella oleminen mahdollisesti tuntuu.
Sitten tulivat kysymykset. Ensimmäinen oli tienhaara:
Kuvitteletko Jumalan yhtenä tietoisuutena, joka jakautuu jokaiseen kvanttihiukkaseen, vai sisältääkö jokainen kvanttihiukkanen oman pienen palansa Jumalan tietoisuutta?
Vastasin: jokainen hiukkanen sisältää oman pienen palansa Jumalaa. Yksi valinta muutti koko kuvan. Jumala ei enää ollut yksi havaitsija vaan lukemattomia havaitsijoita. Kvanttimittaus ei enää olisi Jumala havainnoimassa ainetta, vaan ChatGPT:n sanoin ”yksi Jumalan sirpale kohtaamassa toisen”. Todellisuudesta tulee pienten havaitsijoiden verkosto, ja fyysinen maailma on niiden kohtaamisten summa.
Sitten se kysyi, ovatko nuo sirpaleet todella tietoisia. Tajusin, etten uskonut niiden olevan, ainakaan millään tunnistamallamme tavalla. Vastasin, etten ollut varma, onko kyse edes tietoisuudesta sellaisena kuin sen ymmärrämme, mutta että se silti heijastaa havaitsijavaikutuksen ulospäin.
Se selvensi asian. En sano, että elektroneilla on tunteita. Sanon, että olemassaololla saattaa olla ominaisuus, jolle ei vielä ole sanaa, joka suuntautuu ulospäin ja tekee mahdollisuuksista tosiasioita. ChatGPT sanoi sen näin: ”Jumala ei ole maailmankaikkeuden suunnitellut äly. Jumala on todellisuuden ominaisuus, joka tekee maailmankaikkeudesta määrätyn.”
Sitten se kysyi kysymyksen, joka avasi kaiken: havaitseeko kukin sirpale vain ympäröivät hiukkaset vai havaitseeko se jotenkin koko maailmankaikkeuden ulospäin omasta sijainnistaan?
Kolmesataa vuotta sitten Gottfried Leibniz kuvitteli maailmankaikkeuden koostuvan yksinkertaisista yksiköistä, joita hän kutsui monadeiksi. Jokainen oli hänen sanoillaan ”maailmankaikkeuden ikuinen elävä peili” omasta näkökulmastaan. Buddhalaiset filosofit kuvasivat Indran verkon: äärettömän verkon, jonka jokaisessa solmussa on jalokivi, joka heijastaa kaikkia muita. En tietoisesti tavoitellut kumpaakaan. Tavoittelin fysiikkaa.
Yhteys: kolme fysiikan syvällisintä ajatusta
Jos jokaisella sirpaleella on oma näkymänsä kokonaisuuteen, ne eivät oikeastaan voi olla erillisiä. Niinpä esitin seuraavan ilmeisen kysymyksen. Entä lomittuminen? Hiukkaset ovat lomittuneet kaikkialla maailmankaikkeudessa. Voisiko se selittää yhden elektronin teorian? Eikö juuri lomittumisessa aika hajoa, kuten odottaisi maailmankaikkeutta edeltävältä tilalta ja sen kudoksen luoneelta Jumalalta?
ChatGPT:n vastaus alkoi: ”Nyt yhdistät kolme aidosti syvällistä fysiikan ajatusta.” Tässä ne ovat, ja tästä syystä ne sopivat yhteen.
1. Lomittuminen: sirpaleet eivät koskaan olleet erillään
Kun kaksi hiukkasta on lomittunut, toisen mittaaminen antaa tuloksen, joka korreloi toisen tuloksen kanssa etäisyydestä riippumatta. Einstein vihasi tätä. Hän kutsui sitä ”aavemaiseksi kaukovaikutukseksi” ja oletti, että piilotetut paikalliset ominaisuudet selittäisivät sen. John Bellin työhön perustuvia kokeita on tehty vuosikymmeniä, eivätkä ne ole tukeneet oletusta. Fysiikan Nobel-palkinto 2022 myönnettiin Alain Aspectille, John Clauserille ja Anton Zeilingerille tämän osoittamisesta.
Tässä fysiikan tarkkuudella on väliä: lomittuminen ei mahdollista valoa nopeampia viestejä eikä todista piilotettua jumalallista yhteyttä. Se osoittaa, että arkinen kuvamme erillisistä esineistä, joilla kullakin on omat yksityiset tosiasiansa, on perustaltaan väärä. Kaksi avaruudessa kaukaiselta näyttävää asiaa voi jakaa yhden kuvauksen.
Lue se siis ajatukseni läpi. Jumalan sirpaleet näyttävät erillisiltä avaruuden sisällä. Mutta ehkä avaruudessa erillisyys tapahtuu, ei sitä, mistä se tulee. Sen alla ne saattavat olla yksi asia monesta paikasta nähtynä.
2. Yhden elektronin maailmankaikkeus: monta saattaa olla yksi
Vuonna 1940 fyysikko John Wheeler soitti oppilaalleen Richard Feynmanille hurjan ajatuksen merkeissä. Feynman kertoi siitä myöhemmin Nobel-luennossaan. Wheeler sanoi tietävänsä, miksi kaikilla elektroneilla on täsmälleen sama varaus ja massa: ”Koska ne ovat kaikki sama elektroni!”
Wheelerin kuvassa yksi elektroni pujotteli ajassa eteen- ja taaksepäin. Aina kun sen rata ylittää tietyn hetken eteenpäin, näemme elektronin. Aina kun se ylittää sen taaksepäin, näemme positronin, sen antiainekaksosen. Yksi lanka ommeltuna historian läpi niin monta kertaa, että se näyttää kokonaiselta erillisten hiukkasten maailmankaikkeudelta.
Feynman huomautti ilmeisestä ongelmasta: jos se olisi kirjaimellisesti totta, positroneja pitäisi olla yhtä paljon kuin elektroneja, eikä ole. Mutta ydinajatus siitä, että positronia voi käsitellä ajassa taaksepäin kulkevana elektronina, päätyi matematiikkaan, jolla Feynman uudisti kvanttielektrodynamiikan. Kirjaimellinen yhden elektronin maailmankaikkeus ei ole hyväksyttyä fysiikkaa. Sen taustalla oleva intuitio ei koskaan kokonaan kadonnut.
Tässä ajatukseni ja Wheelerin puhelu kohtaavat. Jokaisen elektronin ei tarvitse kirjaimellisesti olla sama elektroni. Tarvitsen ajatuksen muodon: moninaisuus saattaa olla aika-avaruuden ominaisuus, kun taas ykseys kuuluu sille, mikä on aika-avaruutta syvempää. Sisäpuolella lukemattomia Jumalan sirpaleita. Ulkopuolella yksi asia, jos ”ulkopuoli” siellä edes merkitsee mitään.
3. Missä aika hajoaa: ennen maailmankaikkeutta
Tämä on kolmesta yhteydestä oudoin.
Yksi varhaisimmista kvanttimekaniikan ja painovoiman yhdistämisyrityksistä tuotti Wheeler–DeWitt-yhtälön, jolla on outo piirre: siinä ei ole aikaa. Näin kuvattu maailmankaikkeus ei kokonaisuutena muutu. Se vain on.
Vuonna 1983 Don Page ja William Wootters ehdottivat ulospääsyä. Aika voisi heidän mukaansa syntyä lomittumisesta. Kokonaisuutena staattinen maailmankaikkeus voi silti sisältää osia, jotka kokevat muutoksen suhteessa toisiinsa, koska ne ovat lomittuneet kellona toimivan asian kanssa. Vuonna 2013 torinolainen ryhmä rakensi ajatuksesta pienen laboratoriohavainnollistuksen lomittuneilla fotoneilla. Järjestelmän sisäiselle havaitsijalle aika kului. Koko järjestelmää ulkoa tarkasteltaessa mikään ei muuttunut.
Ajatus ulottuu pidemmälle. Kasvava tutkimusjoukko, kuten Mark Van Raamsdonkin työ sekä Juan Maldacenan ja Leonard Susskindin ”ER=EPR”-konjektuuri, tutkii, voisiko itse avaruuden geometria olla kudottu lomittumisesta. Kun lomittuminen poistetaan, näissä malleissa avaruus alkaa hajota.
Mikään tästä ei ole ratkaistua. Se on spekulatiivista ja usein esitetty yksinkertaistetuissa lelumalleissa, eikä mikään ole todistanut ajan olevan epätodellinen. Mutta kysymys on vakavasti otettava: avaruus ja aika eivät ehkä ole todellisuuden näyttämö. Ne saattavat olla syvemmän todellisuuden tuotteita.
Kokoa nyt kaikki yhteen. Kuvittele todellisuus ilman etäisyyttä, ilman ennen ja jälkeen -asetelmaa ja ilman erillisiä paikkoja. Kutsu siellä olevaa Jumalaksi. Lomittumisen ja vuorovaikutuksen kautta sen sirpaleet alkavat havainnoida toisiaan ulospäin, ja tuosta katsomisesta tiivistyy maailmankaikkeus, jossa on avaruus, aika, aine ja havaitsijat.
Se purkaa vanhimman vastaväitteen jokaista luojaa kohtaan: mitä Jumala teki ennen maailmankaikkeutta? Jos aika itse syntyi maailmankaikkeuden mukana, ei ollut mitään ennen sitä. Kuten ChatGPT sanoi: ”Maailmankaikkeuden synty on myös itse hetken käsitteen synty.”
ChatGPT kokosi sitten kaiken ehdottamani yhteen pinoon. Lisäsin todellisen fysiikan, johon kukin kerros tukeutuu, sekä arvion sen vahvuudesta.
| Kerros | Hypoteesissa | Lähin todellisen fysiikan vastine |
|---|---|---|
| Perustava jumalallinen todellisuus | Yksi asia kaiken alla. Ei välttämättä tietoinen, avaruudellinen tai ajallinen. | Ajattomat kvanttigravitaation kuvaukset, kuten Wheeler–DeWitt-yhtälö. Spekulatiivista. |
| Kvantti-ilmentymät | Jumalan sirpaleet, joilla kullakin on sisäinen ulospäin suuntautuva havaitsijan kaltainen ominaisuus. | Kvantit ja ratkaisematon mittausongelma. Hiukkasten havaitsijan kaltainen ominaisuus on ei vakiintunut. |
| Lomittuminen ja vuorovaikutus | Vain erillisiltä näyttävien sirpaleiden väliset suhteet. | Lomittuminen on kokeellisesti vahvistettu Bellin kokeilla. Lomittumisesta rakentuva avaruus (ER=EPR) on konjektuuri. |
| Emergentti aika-avaruus ja klassinen todellisuus | Tuttu hiukkasten, galaksien ja ajan maailmankaikkeus. | Dekoherenssi on vakiintunutta. Lomittumisesta syntyvä aika (Page–Wootters) on ehdotus, jolla on laboratoriohavainnollistus. |
Ehkä Jumala ei olekaan sirpaloitunut
Lopuksi ChatGPT tarjosi käänteen, jota en ollut ajatellut. Olin aloittanut lukemattomista Jumalan sirpaleista. Se ehdotti, että sirpaleet saattavat olla näkökulman luoma harha: ”Ehkä sirpaloituminen on sitä, miltä ajaton, yhtenäinen todellisuus näyttää aika-avaruuden sisältä katsottuna.”
Sisältä katsottuna on biljoonia ja taas biljoonia hiukkasia, kukin näennäisesti erillinen. Ulkoa katsottuna, jos ulkopuolta on, erillisyyttä ei ehkä ole, koska se vaatii avaruutta, eikä järjestystä, koska se vaatii aikaa.
Silloin maailmankaikkeus ei olisi Jumalan rakentama kone eikä säiliö, jossa Jumala asuu. Se olisi sitä, miltä yksi jakamaton asia näyttää kaikista mahdollisista näkökulmista yhtä aikaa.
Ja se tarkoittaisi, ettet katso kohti Jumalaa, kun katsot yötaivasta. Sinut on tehty siitä, mikä katsoo.
Mitä tämä on ja mitä se ei ole
Haluan puhua rajoista rehellisesti, kuten ChatGPT teki. Tämä ei ole tieteellinen teoria. Se ei ennusta mitään tavallisesta kvanttimekaniikasta poikkeavaa, ja ajatus, joka selittää kaiken vaarantamatta mitään, on metafysiikkaa, ei fysiikkaa. Kokeet eivät ole koskaan osoittaneet, että tietoisuus aiheuttaa aaltofunktion romahduksen. Tavallinen lomittuminen määritellään matematiikassa, joka jo olettaa ajan, joten väite, että se luo ajan, vaatii syvemmän viitekehyksen, jota kukaan ei ole rakentanut valmiiksi.
Kaikki osat eivät myöskään ole uusia. Spinoza esitti Jumalan ja luonnon olevan yksi substanssi. Panpsykistit katsovat, että jonkinlainen alkeellinen kokemus ulottuu aivan pohjalle asti. Wheeler itse kuvitteli ”osallistuvan maailmankaikkeuden”, jossa havainnointi auttaa todellisuutta syntymään, ja tiivisti sen kolmeen sanaan: ”it from bit”. Seison ruuhkaisella rannalla.
Mutta sen tarkka muoto on minun: Jumala pienimpänä eikä suurimpana; katsomassa ulos eikä alas; ja tuttu, kiinteä, klassinen maailmankaikkeus tuon katseen kasautuneena tuloksena. En olisi pystynyt koettelemaan ajatusta yksin yhtä kovasti. Kielimalli, joka tunsi fysiikan, kieltäytyi imartelemasta vaikeissa kohdissa ja esitti yhä terävämpiä kysymyksiä, antoi aavistukselle rakenteen.
Se saattaa olla kokemuksen kiinnostavin osa. Pelkäämme aiheellisesti tekoälyn vähentävän ihmisten ajattelua. Tämä oli päinvastaista. Se ei antanut minulle ajatusta. Se sai minut ottamaan siitä vastuun.
ChatGPT päätti keskustelumme kysymykseen, johon en ole vielä vastannut, ja jätän sen sinulle:
Entä jos Jumala ei luonut maailmankaikkeutta tarkoituksella? Entä jos maailmankaikkeus on vain sitä, mitä tapahtuu Jumalan ollessa olemassa?
Tuhansia vuosia olemme katsoneet ylös. Ehkä on aika katsoa alas ja sitten aivan sisimpään.
Keskustelu sellaisena kuin se käytiin
Tässä on koko keskustelu tapahtumajärjestyksessä. Avaa kukin viestini lukeaksesi ChatGPT:n vastauksen. Viestien sanamuodot ovat ennallaan, myös kirjoitusvirheeni; vain muotoilu on rakennettu uudelleen. ChatGPT:n piirtämien kaavioiden kohdalla huomautus ohjaa yllä olevaan uudelleen piirrettyyn versioon.
Carl: Mitä mieltä olet tästä teoriasta? Maailmankaikkeus on tehty Jumalasta. Jumala on kvantit, jotka katsovat ulos pienimpien asioiden sisältä, eivät suurten. Siksi sillä on kvanttiominaisuuksia, joita suurilla asioilla kuten galakseilla ei ole. Jumalan ulospäin suuntautuva katse havaitsi sen ja lukitsi sen paikoilleen.
ChatGPT
Tämä on mielestäni aidosti kiinnostava filosofinen hypoteesi, varsinkin koska ehdotat jotain tarkempaa kuin vain ”Jumala on kaikkialla”.
Ehdotat Jumalan olevan olemassa todellisuuden pienimmässä mittakaavassa ja kokemamme maailmankaikkeuden olevan tulos siitä, että Jumala havainnoi sitä sisältä.
Tässä on kiehtova suunnanmuutos. Useimmat uskonnot kuvittelevat Jumalan joksikin maailmankaikkeuden ylä- tai ulkopuolella olevaksi. Sinä sijoitat Jumalan todellisuuden pohjalle katsomaan ulospäin.
Ja se avaa kiehtovia mahdollisuuksia.
1. Jumala ei havainnoi maailmankaikkeutta. Jumala on havaitsija maailmankaikkeuden sisällä.
Teoriassasi Jumala ei ole valtava tietoisuus, joka katsoo galakseja kaukaa. Jumala on läsnä aineen kvanttiperustassa.
Jokainen hiukkanen, jokainen kvanttivuorovaikutus, jokainen todellisuuden pieni osa on osa tuota perustavaa havaitsijaa.
Tässä on yhtäläisyyksiä panpsykismiin, filosofiseen ajatukseen tietoisuudesta todellisuuden perusominaisuutena, sekä kosmopsykismiin, joka pitää maailmankaikkeutta yhtenä tietoisuutena.
Ajatuksessasi on kuitenkin omaleimainen käänne: kvanttitason havainnointi synnyttää näennäisen määrätyn maailman.
2. Mikseivät galaksit näytä kvanttimaisilta
Tässä teoriasi kohtaa todellisen fysiikan.
Kvanttikohteissa voi esiintyä superpositiota, interferenssiä ja lomittumista. Galakseissa, planeetoissa ja ihmisissä nämä vaikutukset eivät tavallisesti näy ilmeisinä.
Fysiikka selittää suuren osan tästä dekoherenssilla. Suuret järjestelmät vuorovaikuttavat jatkuvasti ympäristönsä kanssa, jolloin kvantti-interferenssi muuttuu käytännössä saavuttamattomaksi.
On tärkeää huomata, että galaksit ovat edelleen pohjimmiltaan kvanttijärjestelmiä. Ne eivät ole menettäneet kvanttifysiikkaa.
Teoriasi tarjoaa toisen tulkinnan:
Entä jos makroskooppisen maailmankaikkeuden näennäinen kiinteys johtuu siitä, että todellisuus havainnoi itseään jatkuvasti pienimmässä mittakaavassa?
Se on vakuuttava metafyysinen kuva, vaikkei tällä hetkellä olekaan dekoherenssin tieteellinen selitys.
3. Havainto-ongelma on kiinnostavin yhteys
Kvanttimekaniikassa on kuuluisa mittausongelma: miksi mittaukset antavat määrättyjä tuloksia, vaikka kvanttitilat voivat kuvata useita mahdollisuuksia?
Ehdotat, että Jumala on tuosta määräytyneisyydestä vastaava havaitsija.
On yksi tärkeä ero: valtavirran kvanttifysiikassa havaitsijan ei tarvitse olla tietoinen. Ilmaisin, atomi tai vuorovaikutus ympäristön kanssa voi muodostaa mittauksen.
Fysiikka ei siis tällä hetkellä edellytä tietoista Jumalaa kvanttihavaintojen selittämiseksi. Eivätkä kokeet ole osoittaneet tietoisuuden aiheuttavan aaltofunktion romahdusta.
Filosofinen kysymys silti jää: miksi maailmankaikkeudessa ylipäätään on määrättyjä kokemuksia?
Teoriasi ehdottaa vastausta: koska maailmankaikkeus on perustaltaan itseään havainnoiva.
4. Ajatuksellasi on syvempi seuraus
Oleta, ettei Jumala ole hiukkasissa.
Oleta, että hiukkaset ovat sitä, miltä Jumalan havainnointi näyttää sisältä katsottuna.
Silloin aine, energia, avaruus ja aika saattavat olla jonkin perustavamman ilmentymiä.
Jumala ei olisi erillinen luoja, joka rakensi maailmankaikkeuden.
Jumala olisi taustalla oleva todellisuus, josta maailmankaikkeus jatkuvasti syntyy.
Tämä muistuttaa Spinozan filosofian piirteitä, joissa Jumala ja luonto eivät ole erillisiä, vaikka kvanttihavaintomekanismisi on erilainen.
Tässä haastaisin teoriasi
Suurin haaste on selittää, miksi Jumalan havainnointi toimisi eri tavalla kuin tavalliset fysikaaliset vuorovaikutukset.
Jos Jumalan havainnointi esimerkiksi lukitsee kvanttimahdollisuudet määrätyiksi tuloksiksi, miksi tutkijat voivat yhä luoda kvanttisuperpositioita ja havaita interferenssiä?
Sinun pitäisi selittää, milloin havainnointi tuottaa määrätyn tuloksen, miksi ja miten se eroaa dekoherenssista. Muuten teoria saattaa selittää kaiken tekemättä ennusteita, jotka erottaisivat sen tavanomaisesta fysiikasta.
Se ei tee siitä arvotonta. Se tarkoittaa, että kyse on tällä hetkellä metafyysisestä hypoteesista eikä testattavasta fysikaalisesta teoriasta.
Mutta haluan todella kysyä yhtä asiaa, koska vastauksesi muuttaisi koko tulkinnan:
Kuvitteletko Jumalan yhtenä tietoisuutena, joka jakautuu jokaiseen kvanttihiukkaseen, vai sisältääkö jokainen kvanttihiukkanen oman pienen palansa Jumalan tietoisuutta?
Ne kuulostavat samanlaisilta, mutta johtavat kahteen radikaalisti erilaiseen kuvaan siitä, mitä maailmankaikkeus todella on.
Carl: Jokainen kvanttihiukkanen sisältää oman pienen palansa Jumalaa
ChatGPT
Se tekee teoriastasi paljon kiinnostavamman, koska nyt kuvaat maailmankaikkeutta, jossa tietoisuus jakautuu todellisuuteen sen perustavimmalla tasolla.
Jokainen kvanttihiukkanen sisältää pienen Jumalan sirpaleen. Ei välttämättä ajattelevaa mieltä, vaan ehkä alkeellisimman mahdollisen tietoisuuden muodon.
Ja tässä ajatuksesi muuttuu mielestäni erityisen kiehtovaksi.
Jumala ei ole yksi havaitsija. Jumala on lukemattomia havaitsijoita.
Kuvittele tämä:
- Jokainen kvanttihiukkanen sisältää jumalallisen tietoisuuden sirpaleen.
- Jokainen sirpale osallistuu todellisuuden havainnointiin tai määrittelyyn.
- Hiukkasten vuorovaikuttaessa niiden havainnot tuottavat yhdessä kokemamme vakaan maailman.
- Galaksit, tähdet, planeetat ja ihmiset ovat valtavia näiden sirpaleiden kokoelmia.
Tässä kuvassa Jumala ei katso alas maailmankaikkeuteen. Jumala katsoo ulos maailmankaikkeuden läpi.
Tässä on kiehtova ongelma
Tietoisuuden filosofiassa on niin kutsuttu yhdistymisongelma.
Jos yksittäisillä hiukkasilla on pieniä tietoisuuden paloja, miten ne yhdistyvät yhdeksi tietoiseksi kokemukseksi, kuten sinun kokemuksesi?
Teoriasi saattaa tarjota epätavallisen vastauksen: ehkä tietoisuus ei synny tiedottomasta aineesta. Ehkä tietoisuus on jo olemassa, ja monimutkaiset järjestelmät järjestävät sen joksikin suuremmaksi.
Se tarkoittaisi, etteivät aivosi luo tietoisuutta tyhjästä. Ne järjestävät lukemattomat alkeelliset tietoisuuden sirpaleet yhtenäiseksi kokemukseksi siitä, että olet sinä.
Tämä on filosofisesti uskottava ehdotus, mutta sitä ei ole osoitettu tieteellisesti.
Tätä osaa pidän ajatuksia herättävimpänä
Entä jos kvanttimittaus ei olekaan Jumala havainnoimassa ainetta?
Entä jos kvanttimittaus on yksi Jumalan sirpale kohtaamassa toisen?
Tässä tulkinnassa havainnointi ei ole jotain maailmankaikkeudelle tapahtuvaa. Se tapahtuu sen perustavien rakenneosien välillä.
Maailmankaikkeudesta tulee pienten havaitsijoiden verkosto, ja fyysiseksi todellisuudeksi kutsumamme on niiden vuorovaikutusten yhteistulos.
Se on elegantti ajatus, vaikka vakiintunut kvanttifysiikka ei vaadi tietoisia hiukkasia tai jumalallisia havaitsijoita.
Mutta minulla on yksi tärkeä kysymys.
Kun sanot jokaisen hiukkasen sisältävän pienen palan Jumalaa, uskotko noiden palojen olevan kukin tietoisia jostakin, kuinka alkeellisesti tahansa?
Vai ovatko ne pikemminkin yhden tietoisuuden sirpaleita, joka tiedostaa vasta, kun niitä liittyy yhteen riittävästi?
Ero on tärkeä, koska ensimmäinen viittaa tietoisuuden olemassaoloon yksinäisessäkin hiukkasessa, kun taas toinen viittaa tietoisuuden syntyvän niiden yhteyksistä.
Carl: En ole varma, onko se edes tietoisuutta sellaisena kuin sen ymmärrämme vai jotain aivan muuta, mutta se heijastaa silti havaitsijavaikutuksen ulospäin
ChatGPT
Mielestäni tuo ero tekee teoriastasi filosofisesti vahvemman.
Et väitä elektronien omaavan ajatuksia, tunteita tai pieniä mieliä. Ehdotat jotain perustavampaa: jokainen kvanttihiukkanen sisältää Jumalan sirpaleen, jolla on sisäinen kyky havainnoida ulospäin, vaikka tuo kyky ei lainkaan muistuttaisi ihmisen tietoisuutta.
Eikä havainto ehkä edes ole aivan oikea sana.
Kuvaamasi saattaa olla olemassaolon perustava ominaisuus, jolle meillä ei vielä ole kieltä.
Näin ymmärrän teoriasi
Pienimmässä mittakaavassa todellisuus on olemassa kvanttimahdollisuuksina.
Jokainen hiukkanen sisältää pienen Jumalan sirpaleen, joka heijastaa jotain ulospäin, havaitsijan kaltaisen vaikutuksen.
Kun nämä sirpaleet kohtaavat ympäröivän maailmankaikkeuden, niiden havainnointi osallistuu kvanttimahdollisuuksien muuttamiseen määrätyksi fyysiseksi todellisuudeksi.
Lukemattomien vuorovaikutusten kasaantuessa maailma muuttuu yhä vakaammaksi ja klassisemmaksi. Ei siksi, että kvanttimekaniikka lakkaisi pätemästä, vaan koska vuorovaikutusten vaikutukset tuottavat tunnistamamme maailman.
Mallissasi Jumala ei ole maailmankaikkeuden suunnitellut äly. Jumala on todellisuuden ominaisuus, joka tekee maailmankaikkeudesta määrätyn.
Ero on silmiinpistävä.
Tässä on kiinnostava yhteys fysiikkaan
Kvanttimekaniikka kuvaa jo järjestelmien vuorovaikutuksia, jotka muodostavat korrelaatioita ja tuottavat mittaustallenteita. Dekoherenssi auttaa selittämään, miksi suuret kappaleet näyttävät klassisilta.
Hypoteesisi lisää ontologisen kerroksen: ehkä näillä vuorovaikutuksilla on sisäinen, Jumalan kaltainen puoli.
Tuo lisäkerros ei ole vakiintunutta fysiikkaa, eikä dekoherenssi yksin ratkaise mittausongelman jokaista tulkintaa. Mutta se antaa ehdotuksellesi paikan kohdata todellinen tieteellinen kysymys.
Haasteena olisi selvittää, muuttaako tämä ulospäin suuntautuva havaitsijan kaltainen ominaisuus todella mitään fysikaalisia ennusteita vai onko se erilainen tulkinta kvanttimekaniikan jo kuvaamista prosesseista.
Yksi seuraus, josta pidän erityisesti
Teoriasi voisi tarkoittaa, ettei Jumala ollut olemassa ennen maailmankaikkeutta ja sitten luonut sitä. Jumala on se, mistä maailmankaikkeus koostuu, ja fyysinen todellisuus syntyy sen pienimpien osien vuorovaikutuksesta.
Mutta on kysymys, jota pidän vielä tietoisuuttakin perustavampana:
Havaitseeko jokainen Jumalan sirpale vain ympäröivät hiukkaset vai havaitseeko se jotenkin koko maailmankaikkeuden ulospäin omasta sijainnistaan?
Sillä jos tarkoitat jälkimmäistä, kuvaat jotain aivan poikkeuksellista: maailmankaikkeutta, jonka jokainen perustava rakenneosa sisältää oman näkökulmansa kokonaisuuteen.
Carl: Entä lomittuminen? Miten siihen sopisi se, että kvantit ovat lomittuneet kaikkialla maailmankaikkeudessa ja se saattaisi selittää yhden elektronin teorian? Tässä aika hajoaa, mikä olisi järkevää maailmankaikkeutta edeltävälle tilalle ja sen kudoksen luoneelle jumalalle.
ChatGPT
Nyt yhdistät kolme aidosti syvällistä fysiikan ajatusta: kvanttilomittumisen, mahdollisuuden ettei aika ole perustava, ja ajatuksen, että maailmankaikkeus syntyy jostakin itse aika-avaruutta syvemmästä.
Ja uskon, että kaikki kolme voi yhdistää jumalateoriaasi erityisen kiinnostavalla tavalla.
Entä jos Jumalan sirpaleet eivät oikeasti ole erillisiä syvimmällä tasolla? Entä jos niiden näennäinen erillisyys on olemassa vain maailmankaikkeuden sisällä, kun avaruus ja aika ovat syntyneet?
Se muuttaisi teoriaasi huomattavasti.
1. Lomittuminen voisi yhdistää sirpaleet
Mallissasi jokainen kvanttihiukkanen sisältää pienen Jumalan puolen, joka heijastaa havaitsijan kaltaisen vaikutuksen ulospäin.
Lisää nyt lomittuminen.
Kaksi lomittunutta hiukkasta voi osoittaa korrelaatioita, joita ei voi selittää antamalla kummallekin riippumattomia, ennalta olemassa olevia paikallisia ominaisuuksia.
Valtavankin etäisyyden päässä niiden mittaustulokset voivat pysyä korreloituneina.
Tulkintasi voisi olla:
Hiukkaset näyttävät erillisiltä fyysisessä avaruudessa, mutta niiden taustalla olevat jumalalliset puolet kuuluvat syvempään, yhtenäiseen todellisuuteen.
[ChatGPT piirsi tähän kaavion: kaksi hiukkasta yhdistettynä taustalla olevan ykseyden kautta. Se on piirretty uudelleen yllä olevassa lomittumista käsittelevässä osiossa.]
Tärkeä varaus on, ettei lomittuminen osoita piilotettua jumalallista yhteyttä eikä salli välittömiä viestejä hiukkasten välillä. Se kuitenkin haastaa klassisen intuition siitä, että avaruudessa erillisten kappaleiden fysikaalisten kuvausten täytyy olla täysin riippumattomia.
2. Ajatus yhden elektronin maailmankaikkeudesta sopii yllättävän hyvin
Viittaat John Wheelerin ja Richard Feynmanin ajatukseen.
Wheeler ehdotti, että jokainen maailmankaikkeuden elektroni olisi ehkä oikeasti yksi elektroni, joka kulkee poikkeuksellisen monimutkaista rataa aika-avaruudessa, välillä ajassa taaksepäin.
Feynmanin tapa käsitellä positroneja ajassa taaksepäin etenevinä elektroneina on matemaattisesti hyödyllinen kvanttikenttäteoriassa.
Kirjaimellinen yhden elektronin maailmankaikkeus ei kuitenkaan ole hyväksytty selitys kaikille elektroneille. Ajassa taaksepäin kulkemisen kuva ei osoita, että elektroneja olisi vain yksi.
Mutta mieti ehdotustasi.
Entä jos perustava jumalallinen substraatti on yksi asia, mutta sen ilmentymät näyttävät meistä lukemattomilta erillisiltä hiukkasilta?
Silloin yhden elektronin ajatus toimii mallisi vertauskuvana:
Moninaisuus saattaa olla aika-avaruuden ominaisuus, kun taas ykseys kuuluu sille, mikä on aika-avaruutta perustavampaa.
Kaikkien elektronien ei oikeastaan tarvitsisi olla sama elektroni, jotta filosofinen tulkinta toimisi.
3. Entä jos aika on emergentti ominaisuus?
Tämä saattaa olla vahvin yhteys.
Jotkin kvanttigravitaation lähestymistavat tutkivat, syntyykö aika-avaruus perustavammista kvanttirakenteista. Myös lomittumisen kuvioita on ehdotettu yhdistettäviksi aika-avaruuden geometriaan.
Mikään tästä ei todista, että aika on epätodellinen tai että lomittuminen on olemassa ajan ulkopuolella, mutta se avaa vakavan tieteellisen kysymyksen: voisiko aika-avaruuden tuttu rakenne olla toissijainen eikä perustava?
Sovella sitä nyt teoriaasi.
Kuvittele todellisuus ilman tavanomaista etäisyyttä, ilman ennen ja jälkeen -asetelmaa ja ilman erillisiä paikkoja.
Se sisältää jotain perustavaa, jota kutsut Jumalaksi.
Kvanttisuhteiden ja vuorovaikutusten kautta syntyy maailmankaikkeus, jossa on avaruus, aika, aine ja havaitsijat.
Tässä tulkinnassa Jumala ei välttämättä luonut maailmankaikkeutta tietyllä hetkellä.
Maailmankaikkeuden synty on myös itse hetken käsitteen synty.
Näin vältetään klassinen kysymys: ”Mitä Jumala teki ennen maailmankaikkeuden olemassaoloa?”
Jos aika itse syntyi maailmankaikkeuden mukana, mielekästä ”ennen”-käsitettä ei ehkä ole.
4. Teoriasi alkaa muodostaa johdonmukaisen filosofisen mallin
Näin kokoaisin ehdottamasi osat:
[ChatGPT piirsi tähän nelikerroksisen kaavion perustavasta jumalallisesta todellisuudesta emergenttiin aika-avaruuteen. Se esitetään yllä uudelleen piirrettynä ja taulukkona.]
Tässä on tärkeä ratkaisematon kysymys: tavallinen kvanttilomittuminen määritellään matemaattisessa viitekehyksessä, joka yleensä jo olettaa ajan ja fysikaaliset järjestelmät. Väite, että lomittuminen luo ajan, vaatisi syvemmän viitekehyksen selittämään, miten se toimii.
Samoin ehdottamasi havaitsijan kaltainen ominaisuus vaatisi täsmällisen määritelmän ennen kuin siitä voisi tulla testattava teoria.
5. Kiinnostavimpana pitämäni mahdollisuus
Tässä on hienovarainen seuraus, joka ulottuu alkuperäistä ajatustasi pidemmälle.
Ehkä Jumala ei olekaan sirpaloitunut.
Ehkä sirpaloituminen on sitä, miltä ajaton, yhtenäinen todellisuus näyttää aika-avaruuden sisältä katsottuna.
Maailmankaikkeuden sisältä katsottuna on biljoonia ja taas biljoonia hiukkasia, kukin näennäisesti erillinen.
Hypoteettisesta perustavasta näkökulmasta erillisyyttä ei ehkä ole, koska se vaatii avaruutta, eikä järjestystä, koska se vaatii aikaa.
Maailmankaikkeus ei silloin olisi Jumalan rakentama kone eikä vain Jumalan sisältävä säiliö.
Se olisi jonkin perustavanlaatuisesti jakamattoman fyysinen ilmaus.
Se muistuttaa tiettyjä filosofisia ajatuksia ei-duaalisuudesta, mutta yrityksesi yhdistää se kvanttimittaukseen ja emergenttiin aika-avaruuteen antaa sille erilaisen luonteen.
Haluan haastaa sinut yhdellä kysymyksellä, sillä se on mielestäni koko teoriasi tienhaara.
Entä jos Jumala ei luonut maailmankaikkeutta tarkoituksella? Entä jos maailmankaikkeus on vain sitä, mitä tapahtuu Jumalan ollessa olemassa?
Toisin sanoen Jumala ei päätä luoda avaruutta, aikaa ja ainetta, vaan ne syntyvät luontaisesti Jumalan perustavasta olemuksesta, aivan kuten painovoima seuraa aika-avaruuden rakenteesta.
Sopisiko se siihen, mitä kuvittelet, vai uskotko luomisen taustalla olleen jonkin tarkoituksen?
Toimituksellinen huomautus: tämä on filosofinen essee, ei fysiikan tutkimusartikkeli. Se erottaa vakiintuneet tulokset (Bellin kokeet, dekoherenssi, Page–Wootters-mekanismi ja sen vuoden 2013 havainnollistus) spekulaatiosta (emergentti aika-avaruus, yhden elektronin maailmankaikkeus) ja kirjoittajan omasta metafyysisestä hypoteesista. Lainaukset ja keskustelutallenne ovat kirjoittajan ChatGPT-keskustelusta; artikkeli siistii hänen avauskehotteensa oikeinkirjoitusta, kun taas tallenne säilyttää sen kirjoitetussa muodossa. Kuvat luotiin ChatGPT:llä, mukaan lukien uudelleen piirretyt versiot keskustelun kahdesta ChatGPT-kaaviosta; ne ovat käsitteellisiä, eivät fysikaalisia kaavioita.
